Uutisia

Puitesopimus Tukholman kaupungin kanssa geodataan ja paikkatietoon liittyen

4 February 2019

Triona on saanut puitesopimuksen Tukholman kaupungin kanssa konsulttipalvelusta geodataan ja paikkatietoon liittyen. Kaikki kaupungin hallinnonalat sekä useimmat kaupungin omistamat yhtiöt kuuluvat sopimuksen piiriin.

Tukholman kaupunki on suorittanut puitesopimushankinnan konsulttipalveluille digitalisaation, IT:n ja tietoturvallisuuden osa-alueilla. Triona on yhtenä neljästä toimittajasta saanut puitesopimuksen geodataan ja paikkatietoon liittyen. Sopimuksen kausi on kaksi vuotta ja se sisältää lisäksi option jatkaa sopimusta korkeintaan kahdella vuodella. Palvelualue käsittää kaiken esiselvityksistä, analyyseistä ja vaatimusten määrittelystä kehitykseen, käyttöönottoon ja tukipalveluihin. Kaupunki pääsee näin hyötymään Triona huippuosaamisesta jatkuvan kehityksen paikkatietostrategiansa mukaisesti. Trionalle yhteistyö Tukholman kaupungin kanssa tuo uusia mahdollisuuksia kehittää edelleen osaamistaan paikkatiedon hallinnassa ja infrastruktuuriin liittyvässä tiedossa yhtiön pitkän aikavälin tavoitteiden mukaisesti.

We need to inform you about how we handle cookies

When you visit any website, it may store or retrieve information on your browser, mostly in the form of cookies. By clicking accept, you agree to the storing of cookies on your device to enhance site navigation, analyze site usage, and assist in our marketing. You can always change your preferences by clicking on “Cookie preferences” in the footer of this website.