Triona mahdollistaa täysin automatisoidut suorat lähetykset

22 November 2019

Triona on ollut pitkään LiveArena Broadcast AB:n kehitys- ja toimituskumppani liittyen heidän Microsoft Azure -pohjaiseen ohjelmistoalustaansa. Kevään aikana sekä Norjan että Ruotsin jääkiekkoliitot allekirjoittivat sopimuksen Live Arenan ja heidän kumppaninsa SH Television AB:n kanssa täysin automatisoitujen suorien jääkiekkolähetysten mahdollistamiseksi LiveArenan konseptiin "Broadcast Arena" ja sen AI-teknologiaan perustuen. Tämän aikaansaamiseksi Triona osallistuu myös konseptin käyttöönoton rahoittamiseen 30 jäähallissa Norjassa.

Uusi tekniikka tarkoittaa sitä, että kenenkään ei tarvitse olla mukana tuotannossa. Tuotannosta seuraa myös se, että kaikki nykyisiltä areenoilta tuleva nuorten ja junioreiden jääkiekko voidaan lähettää ja taltioida tavoitteenaan:

  • lisätä aktiivien ja sidosryhmien sitoutumista,
  • lisätä mielenkiintoa urheiluun ylipäätään ja siten kasvattaa harrastajamääriä,
  • lisätä pelaajien turvallisuutta, sekä
  • luoda uusia mahdollisuuksia koulutukseen ja analysointiin.

"On todella hauskaa, että pystymme nyt tarjoamaan jääkiekkoa kaikilla tasoilla u14:stä lähtien. Se on tärkeä askel jääkiekon kehittämisessä ja kiinnostuksen lisäämisessä jääkiekkoa kohtaan Norjassa. Uuden AI-pohjaisen tekniikan avulla me pystymme parantamaan palvelua ja saatavuutta jääkiekkoliittojen kannalta pienemmällä vaivalla, mikä on askel oikeaan suuntaan juuri oikeaan aikaan. Myös turvallisuusnäkökulmasta on hyvä, että kaikki ottelut taltioidaan”, sanoo Kristoffer Holm Norjan jääkiekkoliitosta.

Trionan puolella olemme erityisen positiivisia osallistumaan asiaan, joka johtaa myös tasa-arvoisempaan jääkiekkomaailmaan ilman, että vain miesten eliittikiekko saa lähetysaikaa. Palveluiden kautta naisten ja miesten jääkiekolle tarjotaan myös mahdollisuus suoriin lähetyksiin muillakin kuin huippusarjatasolla. Hallinnoimalla taustalla olevaa Azure-pohjaista ohjelmistoalustaa, jonka käytön kasvu lisää osaltamme paineita tarkoittaen sitä, että jatkamme asiantuntemuksemme kehittämistä niin Azureen kuin mediaankin liittyen. Näemme useita uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia, joissa muun muassa AI:ta voidaan käyttää kuva-analysointiin myös niillä osa-alueilla, jotka vaikuttavat Trionan ydintoimintoihin, eli infrastruktuurissa ja logistiikassa.