Uutisia

Trionan toimitusjohtaja vaihtuu

25 August 2023
Press release

Trionan hallitus ja Mats Bayard ovat yhdessä todenneet, että yhtiön kehittämiseksi on aika siirtää johto uudelle toimitusjohtajalle. Hallitus on erittäin tyytyväinen siihen asemaan, jonka Triona on saavuttanut Matsin johdolla runsaan 20 vuoden aikana.

Mats Bayardin toimitusjohtajuuden aikana Triona on kasvanut paikallisesta IT-konsulttien toimittajasta niin palveluita kuin toimialakohtaisia tuotteita tarjoavaksi IT-alan toimittajaksi. Borlängestä lähtöisin olevalla yrityksellä on toimintaa useilla paikkakunnilla Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Trionalla on nykyisin laaja asiakaskunta Pohjoismaissa sekä hyvä tarjoama niin julkisille kuin yksityisillekin organisaatioille. Asiakkaita on myös muissa Euroopan maissa, joissa näemme mahdollista kasvua tulevaisuudessa.

Yli 20 vuoden toimitusjohtajuuden jälkeen tämä on täysin luonnollinen muutos. Olemme työskennelleet menestykkäästi johtamisen uudistamisen ja kehittämisen parissa, ja nyt on minun vuoroni väistää ja tehdä tilaa seuraajalle, joka jatkaa Trionan kehittämistyötä. Lähitulevaisuudessa keskityn sujuvaan siirtymävaiheeseen, jonka tavoitteena on liiketoiminnan jatkuminen vauhdikkaana.

Kuten sanoin vuoden 2022 päätteeksi, kaksi lähtökohtaani aloittaessani toimitusjohtajana vuonna 2002 oli pitää hauskaa ja uskoa siihen, mitä teen. Olen toiminut tämän mukaan ja uskon Trionaan nykyään vahvemmin kuin silloin, enkä vähiten kaikkien organisaatiomme osaavien työntekijöiden johdosta. Trionalla on parhaat vuodet edessään. Olemme laadukas yritys, jolla on potentiaalia jatkaa positiivista kehitystä
”, Mats Bayard sanoo.

Yhtiön liikevaihto ja kannattavuus ovat parantuneet tasaisesti ja Triona on kasvanut sekä onnistuneiden yritys- ja liiketoimintahankintojen että orgaanisen kasvun kautta. Matsin aikana Triona listattiin myös pörssiin ja osakkeella voi nykyään käydä kauppaa NGM:ssä.

Nyt on muutoksen aika. Toimitusjohtajana oleminen on kuin olisi osa viestikilpailua, jossa otat kapulan vastaan joltakulta ja siirryt sitten seuraavalle etapille. Hallitus ja minä henkilökohtaisesti haluamme kiittää Matsia hänen poikkeuksellisista ponnisteluistaan Trionan kehittämiseksi tämän pitkän matkan aikana”, sanoo Lars Harrysson, hallituksen puheenjohtaja.

We need to inform you about how we handle cookies

When you visit any website, it may store or retrieve information on your browser, mostly in the form of cookies. By clicking accept, you agree to the storing of cookies on your device to enhance site navigation, analyze site usage, and assist in our marketing. You can always change your preferences by clicking on “Cookie preferences” in the footer of this website.