Uutisia

Omistaja kasvattaa osuuttaan Trionan osakkeista

21 January 2020

Triona on yksityisomistuksessa ja Trionan työntekijöistä useat ovat myös osakkaita. Trionan ulkoisen (ei konsernissa operatiivisesti aktiivisen) omistuksen osuus on vähitellen kasvamassa. Entinen hallituksen puheenjohtaja Nils-Robert Persson kasvatti omistustaan vuoden 2016 lopussa 3,9 %:lla ja omistaa nyt yhteensä 6,6 % osakkeista. Nämä 220 000 osaketta hankittiin kahdessa osassa osakekursseilla 30 SEK/osake ja 32 SEK/osake.

Triona on liitetty Pepins.com/Alternative List -listalle, jossa Trionan osakkeilla voidaan käydä kauppaa. Tämä kauppa on kuitenkin tehty Pepins.comin ulkopuolella.

Nils-Robert tuntee Trionan hyvin sen jälkeen olutaan aikansa yhtiön johdossa. Se, että hän kasvattaa nyt omistustaan, vahvistaa myönteistä kehitystämme, josta esimerkkiä mm. tuoteliiketoimintamme on luonut hyvän perustan jatkuvalle kasvulle ja pitkän aikavälin kannattavuudelle Mats Bayard, Trionan toimitusjohtaja

We need to inform you about how we handle cookies

When you visit any website, it may store or retrieve information on your browser, mostly in the form of cookies. By clicking accept, you agree to the storing of cookies on your device to enhance site navigation, analyze site usage, and assist in our marketing. You can always change your preferences by clicking on “Cookie preferences” in the footer of this website.